Kolme kohdetta Kuortaneelta
Kaatialan louhos
Ajelemme Kuortaneen Lentilässä soratietä pitkin navigaattorin turvin. Jossain täällä sijaitsee Kaatialan louhosalue: avolouhos, josta vuosina 1942-1968 kerättiin maasälpää ja kvartsia, ja joka nyttemmin toimii uimapaikkana sekä sukeltajien harrastuspaikkana. Matka taittuu hitaasti mutta varmasti soraista metsätietä pitkin, ja ehdimme körötellessämme ihailemaan vierestä lentoon lähtevää teertä. Navigaattorin mukaan louhokselle on parikin eri reittiä, joten vaikka tunnen välillä olevani vähän hukassa ajellessani jälleen kerran tuntemattomia reittejä pitkin, uskon teiden olevan ajettavassa kunnossa perille asti. Ja kyllähän ne ovatkin, vaikkakin viimeinen pätkä metsätietä pitkin alkaa jo hieman arveluttamaan. Maasto on välillä kuoppaista ja lisäksi märkää varsinkin keväisin, joten tarkkana kannattaa olla, ettei vahingossa puhkaise rengasta tai jämähdä liejuun. Vanhana kunnon metsäautona Mazda kuitenkin suoriutuu pätkästä hienosti, ja saavumme Kaatialan louhokselle. Toukokuulle tyypillisesti äsken paistoi aurinko täydeltä terältä, mutta nyt päällemme on alkanut kerääntyä synkkiä pilviä. Nyt siis kiireesti kamera valmiiksi ja kuvailemaan ennen kuin tulee vettä niskaan!
Louhoksen vesi on uskomattoman kirkasta ja heijastaa upeasti taivaan sinisyyttä. Ei ihme, että kesäisin uimarit kokoontuvat pienemmälle louhokselle ja urheilusukeltajat suuremmalle, yli 40 metriä syvälle louhokselle. Louhoksessa on sukeltajille tutkittavaksi kattava luolasto, josta löytyy myös aloitteleville sukeltelijoille sopivia luolia. Lisäksi sinne on upotettu sukelluskello, vanha auto, sekä pienoislentokone, joten tutkittavaa riittää.
Lähdemme tutkailemaan louhoksen ympäristöä. Näistä kivikasoista voisi keräilijä löytää paljon mielenkiintoista tutkittavaa. Olisihan se hienoa kaivella omat korukivensä, mutta itse en erota kuin kissankullan, joten se harrastus jääköön toistaiseksi. Kiertelemme ympäristöä pääsemättä kuitenkaan kovin pitkälle, kun raekuuro yllättää meidät. Tarkoitus oli grillailla makkaranpaistokatoksessa, mutta hilpaisemme suoraan autoon rakeita ja kylmää tuulta suojaan. Odottelemme hetken, josko sää muuttuisi lempeämmäksi, mutta päätämme lähteä takaisin kotiin, kun raekuuro muuttuu vesisateeksi. Ajamme nyt toista reittiä pitkin poispäin, ja tämä metsätienpätkä onkin lyhyempi ja paremmassa kunnossa kuin edellinen. Saavumme nopeasti takaisin tielle nro 66. Tässä aivan lähellä olisivat myös Sarvikkaankosket, mutta tällä säällä lienee turha lähteä ihastelemaan niitä. Ja sen sanottuani; kevätsää yllättää jälleen, ja kun olemme lähestymässä Seinäjoelle vievää risteystä, pilvet väistyvät ja ilta-aurinko alkaa paistamaan täydeltä terältä. Päätämme etsiä sopivan makkaranpaistopaikan iltapalaa varten, ja sellainen löytyykin ampumaradan alueelta; Kymppi-laavu on siisti ja hyvin hoidettu kotalaavu, jonne pääsee suoraan autolla. Ampumaradan ympäristöstä lähtee hiihto- ja kävelypolkuja, joten nälkää voisi vielä kasvattaa ennen makkaranpaistoa, mutta me laitamme tulet nuotioon ja alamme suunnittelemaan, minne lähtisin seuraavalla kertaa. Olisikohan vuorossa vaikka Sarvikkaankosket?
Sarvikkaankosket
Uusi päivä, uusi matkaseura ja uusi kohde Kuortaneella. Tänään lähdemme Sarvikkaankoskille. Sarvikkaankosket sijaitsevat Alavuden ja Kuortaneen välissä, Kuortaneen puolella Sarvikkaan kylässä. Koskia on yhteensä viisi, ja niiden käsittämän vesireitin pituus on 3600 metriä. Kantatie 66:n kautta pääsee Sarvikkaan sillalle, josta löytyy kartta läheisille koskille. Sarvikkaankoskilla on mahdollisuus heitto- tai perhokalastaa, ja alueelta löytyy myös kota ja laavu. Itse en ole vuosikausiin kalastellut, mutta hieman alkaa heittokättä vipattamaan, kun kävelemme rantaa pitkin.
Vaikka kalastus ei olisikaan lähellä sydäntä, kannattaa Sarvikkaankoskilla ehdottomasti käydä ihailemassa koskien kuohua, luonnon vehreyttä, sekä maaseudun rauhaa. Ala- ja ylämyllyllä voi lukea aikoinaan siellä toimineiden myllyjen historiasta ja nauttia samalla eväitä makkaranpaistopaikalla.
Itse en pääse evästämään Sarvikkaankoskien lomassa ollenkaan, sillä olen harjoitellut liikkuvan veden kuvaamista niin suurella hartaudella, että sadepilvet ovat jälleen päässeet yläpuolellemme. Joudumme ystäväni kanssa pakenemaan autoon kevätropinaa – jälleen kerran.
Muutaman päivän päästä sateet ovat tehneet tehtävänsä ja saaneet luonnon vihertämään upeasti. Ihastuin Sarvikkaankoskien ympäristöön sen verran lujaa, että päätän mennä sinne uudestaan ottamaan kesäisempiä kuvia. Tällä kertaa sadepilvistä ei ole tietoakaan, vaan aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta saaden luonnon hehkumaan vihreyttään. Maisemat ovat upeat ja sää täydellinen. Ainoastaan yksi pikku juttu harmittaa: makkarat unohtuivat kotiin.
Kuortaneen Urheiluopiston ympäristö
Kuortaneen Urheiluopistolla on hiljaista, kun ajamme parkkipaikalle perjantaiaamuna. Korona verottaa normaalisti aktiivista opistoa rajusti; tenniskentät seisovat tyhjillään, frisbeegolfradalla näkyy vain pari innokasta heittelijää, ja hotellin, Lem-Kem Telinevoimisteluhallin, sekä Suomen suurimman palloiluhallin parkkipaikat ovat niin ikään tyhjää täynnä. Harmi, nimittäin Kuortaneen Urheiluopiston alue on melkoinen helmi niin urheiluhullun, normiliikkujan, kuin nautiskelijankin löydettäväksi; tekemistä löytyy palloilulajeista uimiseen, ja ravintolassa voi nauttia herkullisista lounas- ja a´la carte -annoksia. Ei olekaan ihme, että Urheiluopistolla käy vuosittain noin kuudenkymmenen eri kansalaisuuden edustajaa.
Itse olen käynyt täällä aikoinani keilaamassa loistavalla -kirjaimellisestikin loistavalla, koska kyseessä oli hohtokeilaus- keilaradalla, ja nyt menemme tutkimaan alueella kiertävää Aholankankaan luontopolkua. Reitti on noin 1,5km pitkä, ja kulkee Urheiluopiston ympäristössä helppoa metsäpolkua pitkin. Täältä pääsisi kävellen (tai hiihtäen tai pyöräillen) myös Ampumaradan maastoihin, missä sijaitsee aiemmin kehumani Kymppi-laavu. Aholankankaan maasto on miellyttävää ja reitillä voi pysähtyä matkan varrella oleville rasteille lukemaan lähiluonnon lajistosta, tai suorittamaan taukojumppaa. Kävelemme frisbeegolfradan ohitse rantaan. Kesä näyttää jo voimakkaasti merkkejään; sää on aurinkoinen, linnut laulavat metsässä ja vesi kimaltaa sinisenä ja kutsuvana. Täällä on kyllä upeat puitteet liikkua ja lomailla!
Kirjoittanut: Heta Mäkivirta