#kesä #kevät #syksy #talvi

Kosolan Talo

Kosolan Talon historia 1700-luvulta lähtien on poikkeuksellinen. Siinä tiivistyy eteläpohjalaisuuden tarina, joka kertoo häjyistä ja vallesmanneista, vahvasta yrittäjyydestä ja sivistämisestä, voimallisesta maataloudesta ja kansanliikkeistä kuten nuorisoseuraliikkeestä, amerikansiirtolaisuudesta ja körttiläisyydestä, jääkärivärväyksestä ja lapuanliikkeestä. Näissä kaikissa ovat talossa vaikuttaneet olleet osallisia. Kosolan Talon tarina on väkivallan ja vakauden, voiman ja vastavoiman tarina eteläpohjalaisuuden sydämessä, keskellä valtakunnallisesti arvokasta Lapuan Tuomiokirkon kulttuuriympäristöä.

Kosolan Talo on myös yksi suurimmista jäljellä olevista pohjalaistaloista. Kaksi- ja puolifooninkisen talon pinta-ala on lähes 800 neliötä. Näitä neliöitä on restauroitu talon ikään ja arvoon sopivilla perinteisillä menetelmillä. Kosolan talon alakerran tilat ovat nyt valmiit, ja niissä toimii lounaskahvila sekä korkeatasoinen tilauskahvila ja tilausravintola.  Kesällä 2020 aloitettu restaurointi jatkuu talon muissa osissa toistaiseksi.

Taloa kehitetään eteläpohjalaisen kulttuuriperinnön vierailukeskuksena. Historiansa, sijaintinsa ja näyttävän olemuksensa vuoksi Kosolan talo on nähtävyys, joka muuttuu elämykseksi ovien sisäpuolella, tarinankertojan tullessa mukaan kuvaan.

Talon tarina- ja tapahtumatarjonnan lisäksi järjestämme bussiryhmille pohjalaiseen kulttuurihistoriaan liittyviä pidempiä ja lyhyempiä päiväretkiä eri teemoilla. Katso, mitä Kosolan talossa tapahtuu tällä hetkellä, heidän sosiaalisen median kanavistaan.

Kosolan talossa voidaan järjestää opastettu vierailu (lue lisää sivuiltamme). Kosolan taloon ja pohjalaiseen rakennusperinteeseen on mahdollisuus tutustua myös valmiiden ryhmäretkiohjelmien mukana; ”Aikamatka pohjalaistaloihin” (lue lisää sivuiltamme) ja ”Historiaa ja muinaisuutta Kyrönjoen kauneimmissa maisemissa” (lue lisää sivuiltamme). Tarinankertojina toimivat Taina Hautamäki ja Heli Karhumäki.

Kosolan talossa toimii myös historiallinen kievari; lounaskahvila, jonka lounastilat ja aukioloajat löytyvät Kosolan talon sivuilta . Bussiryhmille, kokousvieraille sekä erilaisten juhlien ja tapahtumien järjestäjille kievari toimii myös tilausravintolana. Kosolan talon tilat muodostuvat kahdesta kokonaisuudesta: Kievari ja Isoo puoli. Kievarissa on 65 asiakaspaikkaa ja anniskeluoikeudet. Isoon puolen huoneissa on 65 + 15 asiakaspaikkaa. Lisäksi vuokrattavissa on yläkerran kabinetti 10 henkilölle. Kokoustekniikka on ajanmukainen.

Aktiviteetit
Elämys
Kahvila
Nähtävyys
Ruokailu
Ryhmille